|
Talsoilan koulun toiminta-ajatus
Talsoilan
koulussa on hyvä oppia ja yhdessä on turvallista työskennellä
Kasvatus-
ja opetustyön päämäärät:
Oppilaille
taataan perustiedot ja –taidot sekä annetaan valmiuksia yhteistyöhön ja
keinoja tiedonhankintaan. Koulu tukee vanhempien kasvatustyötä opettamalla
oppilas kunnioittamaan rehellisyyttä, vastuuntuntoa ja toista, erilaistakin
yksilöä.
Tärkeänä
pidämme myönteisen minäkuvan kehittymistä ja ihmisoikeuksien
kunnioittamista sekä jatkuvan oppimisen ja kehittymisen arvostamista.
Talsoilan
koulu on lasten ja aikuisten työpaikka, jossa jokaisella on oikeus tehdä
työtään rauhassa ja turvallisin mielin.
Toimintaperiaatteet
Opetustoiminta
perustuu vahvasti uuteen opetussuunnitelmaan (2005) painottaen luonnon ja
ympäristön tuntemista ja arvostamista. Opetus toteutetaan
tarkoituksenmukaisin keinoin ja menetelmin. Kaikkea toimintaa ohjaa
jatkuvan parantamisen periaate.
Koko
koulun lähtökohtana on oppilaan oppiminen. Koulumme tukee oppilaiden
mahdollisuutta kehittää omia vahvuuksiaan.
Koulun
omaleimaisuus
Talsoilan
koulussa paneudutaan ympäristön ja elämän monimuotoisuuden ymmärtämiseen
sekä maapallon elinkelpoisuuden säilyttämisen ehtoihin. Kehittämistä ohjaa
oman toiminnan avoin arviointi. Opetuksessa hyödynnetään monipuolisesti
tietokoneavusteista opetusta. Ilmaisutaitoja pidetään edelleen tärkeinä.
Päivitetty 16.3.2008
|