Suunnitelma
koulukiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi, havaitsemiseksi ja
estämiseksi
Lainsäädännössä todetaan, että peruskoulun oppilaalla on
oikeus fyysisesti ja psyykkisesti turvalliseen
opiskeluympäristöön.
Turvallisen opiskeluympäristön varmistamiseksi
noudatetaan Tölön koulussa seuraavia toimintaperiaatteita:
1. Koulun
tulee toimia aktiivisesti koulukiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi sekä
kiusaamisen havaitsemiseksi ja estämiseksi.
2. Koulun on selvitettävä
oppilaille lain heille asettamat velvoitteet: oppilaan on käyttäydyttävä
asiallisesti ja tehtävä tehtävänsä tunnollisesti.
3. Opettajan tulee
kasvatustyössään tuoda esille kiusaamisen seuraukset sekä pyrkiä herättämään
oppilaiden empaattisia kykyjä.
4. Opettajan on välittömästi puututtava
kaikkiin havaitsemiinsa ja epäilemiinsä kiusaamistapauksiin.
5. Opettajan on
myös heti ilmoitettava havaitsemistaan tai epäilemistään kiusaamistapauksista
koulun rehtorille, sillä rehtorilla on kokonaisvastuu koulun toiminnasta.
6.
Rehtorin on informoitava oppilashuoltoa esille tulleista
kiusaamistapauksista.
7. Rehtorin, luokanopettajan/erityisluokanopettajan on
viivytyksettä aloitettava toimenpiteet, joilla kiusaaminen lopetetaan ja
kiusatulle järjestetään asianmukaiset tukitoimet.
8. Nämä toimenpiteet ovat
keskustelu sekä kiusaajan että kiusatun kanssa, heidän huoltajiensa kanssa,
kiusaajan kurinpitorangaistukset, kiusaajan viikoittainen keskustelu rehtorin
kanssa sekä mahdolliset rikos- ja vahingonkorvauslain mukaiset seuraamukset ja
tarvittavat sosiaalihuollolliset toimenpiteet.
9. Rehtorin,
luokanopettajan/erityisluokanopettajan on huolehdittava siitä, että
toimenpiteiden sarja jatkuu, kunnes kiusaaminen on lopullisesti
päättynyt.
10. Tehdyt toimenpiteet on kirjattava tapauskohtaisesti