PUHU KIUSAAMISESTA!


Joskus me ihmiset vältämme puhumasta asioista, joista olisi kaikkein tärkeintä puhua.
Kiusaaminen on yksi tällainen asia. Kiusattu ei ehkä uskalla puhua tilanteestaan, koska pelkää kiusaamisen vain muuttuvan pahemmaksi.
Kiusaajat taas ovat jostain syystä kehittänet toisten vainoamisesta tavan reagoida ihmisiin ja asioihin ilman,
että pysähtyisivät joskus ajattelmeaan tekojensa seuraamuksia. Jos asiaa ei pysty käsittelemään ajatuksen tasolla, vaikeaa siitä on myöskään puhua
Vaikenemisen mestareita ovat usein ne, jotka katsovat kiusaamista etäämmältä. He yrittävät sulkea silmänsä ja
pysyttäytyvät erossa koko tilanteesta.
Koulussa oppilaita muistutetaan puhumisen tärkeydestä. Kaikkien velvollisuus on puuttua kiusaamistilanteisiin.
On mentävä välittömästi kertomaan lähimmälle aikuiselle, joka voi olla opettaja, avustaja, terveydenhoitaja tai rehtori.
Ottamalla kiusaamisen puheenaiheeksi teemme suuren palveluksen myös kiusaajalle, jonka elämä on lähtemässä väärille raiteille.
Häneltä itseltään ei todennäköisesti löydy taitoa lähteä selvittämään tilannetta, vaikka hänen avuntarpeensa voi olla kaikkein suurin.

Lainsäädännössäkin todetaan, että kaikilla on oikeus fyysisesti ja psyykkisesti turvalliseen kouluympäristöön.
Olkaamme kaikki lasten tukena varmistamassa, että tämä oikeus toteutuu kaikkien kohdalla!