Tölön koulu on 250
oppilaan koulu, jossa yleisopetuksen lisäksi opetetaan pienryhmäluokkia.
Koulun toiminta-ajatus on "Tunne oma arvosi - anna arvo
toisellekin". Se liittyy läheisesti suvaitsevaisuuteen, johon koulussa on
panostettu monia vuosia.
Tölön koulun opetussuunnitelmassa ei ole painotuksia
missään oppiaineessa,
mutta yhteistyöhön ja toimintaan erilaisten lasten
kesken on asetettu erityisiä tavoitteita.
YLEISOPETUS
Opiskelemme perusopetuslain ja voimassa
olevan opetussuunnitelman mukaan. Tölön koulu toteuttaa omaa perusopetuksen
tehtäväänsä yhtenä osana Forssan koululaitosta. Tölöllä on tarkoituksena, että
oppilaat oppivat samoja asioita kuin muissakin kouluissa, mutta sen lisäksi
toivomme, että oppilaistamme kasvaa itsenäisiä, kuitenkin kanssaoppijat
huomioivia, erilaisuutta ymmärtäviä ja suvaitsevia kansalaisia. Arvostamme
tiedollisen ja taidollisen oppiaineksen omaksumisen lisäksi sosiaalisia taitoja
ja hyviä tapoja.
PIENRYHMÄOPETUS
Starttiluokka
Oppivelvollisuusikäisille,
koululykätyille. Päiväkodin ja kouluopetuksen väliin sijoittuvaa esivalmentava
opetusta, joka antaa lapsen kasvulle ja kehitykselle sekä oppimiselle
suunnitelmallisesti tuetun lisäajan.
Opetuksessa otetaan huomioon lapsen
yksilölliset tarpeet ja hänelle laaditaan oma
opetussuunnitelma.
Kielipainotteinen opetus
Tölön koulussa
tomii kaksi pienryhmää, joissa opiskelu tapahtuu keilipainotteisesti. Luokilla
on korkeintaan 10 oppilasta. Luokilla opiskellaan pääosin yleisopetuksen
opetussuunnitelman mukaisesti. Usein opetusta kuitenkin joudutaan helpottamaan
ja yksilöllistämään. Jokaiselle oppilaalle on tehty henkilökohtainen opetuksen
järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS), jossa yksilölliset
opiskelusuunnitelmat eritellään. Luokka palvelee kuuden kunnan oppilaita.
Oppilaita integroidaan yleisopetuksen opetusryhmiin, milloin se on oppilaan
kehityksen kannalta tarkoituksenmukaista.
Yksilöllistetty pienryhmäopetus
Yksilöllistettyjä opetusryhmiä on yhdeksän ja niissä
on oppilaita yhteensä 54. Oppilaat opiskelevat henkilökohtaisen
opetussuunnitelman mukaisesti kaikissa oppiaineissa (HOJKS).
Opetusryhmässä on korkeintaan 10 oppilasta (joissakin 7 tai 8, ryhmästä
riippuen). Oppilaat tulevat kuuden kunnan alueelta. Tavoitteena on
perusopetuksen päättötodistuksen saaminen sekä jatko-opintojen
mahdollistaminen.
Tölön koulussa toimii myös kolme harjaantumistasoisen opetuksen
pienryhmää, joissa kussakin on korkeintaan kahdeksan oppijaa. Jokaiselle on
laadittu oma HOJKS.
KUNTOUTTAVA OPETUS
Syyslukukaudella
2006 aloitti toimintana kuntouttavan opetuksen pienryhmä, joka hallinoidaan
Tölön koululla ja fyysisesti sijaitsee Linikkalan koulun ns. "puupäässä."
Luokassa on kaksi opettajaa ja avustaja. Pääosin luokassa noudatetaan
yleisopetuksen OPS:ia ja 9-vuotista oppivelvollisuutta. Kuntouttavan luokan
tavoitteena on, että oppilas siityy omaan, lähettävään kouluunsa takaisin.
Luokassa pyritään takaamaan oppilaalle jatko-opintokelpoisuus. Kuntouttavassa
opetuksessa on tiivis oppilashuollollinen seuranta sekä oma oppilashuoltoryhmä, joka
kokoontuu noin kerran kuukaudessa ja tarvittaessa useamminkin. Opiskelujakso
luokalla voi vaihdella oppilaskohtaisesti. Kuntouttava luokka on tarkoitettu
oppilaille, joilla on vaikeuksia oman elämänsä hallinnassa sekä koulunkäymiseen
ja/tai sosiaaliseen elämään liittyvissä seikoissa.
LAAJA-ALAINEN
ERITYISOPETUS
Tölön yleisopetuksen luokilla 1-6 toimii ns.
laaja-alainen erityisopettaja. Erityisopetusta annetaan pääosin yleisopetuksen
oppilaille puheessa, lukemisessa ja kirjoittamisessa. Erityisopettaja on
yhteinen Vieremän koulun kanssa.
PÄIVÄKOTIOPETUS
Tölön
koulun erityisopettajat antavat päiväkodeissa tapahtuvaa erityisopetusta
erityistä tukea tarvitseville oppilaille, joilla on asiantuntijalausunto
11-vuotisesta, pidennetystä oppivelvollisuudesta. Lukuvuonna 2006-2007 tällaisia
opetettavia on Forssan päiväkodeissa kaksi oppilasta. Yksilöllistä,
harjaannuttavaa päiväkodin erityisopetusta annetaan 2-3 h/vko kullekkin
oppilaalle.
KOTIOPETUS
Tarvittaessa osa vaikeavammaisten
oppilaiden opetukesta joudutaan antamaan kotona. Lukuvuonna 2006-2007 on yksi
oppilas osittaisessa
kotiopetuksessa.
SAIRAALAOPETUS
Joillekin Tölön koulun
oppilaille joudutaan satunnaisesti antamaan perusopetusta sairaalassa.
Sairaalajaksot ovat yleensä lyhyitä.
OPISKELUJAKSO
Oppilas
voi tarvittaessa tulla esim. viikon opiskelujaksolle tutustumaan
pienryhmäopetukseen. Päätökset erityisopetukseen siirrosta suositellaan
tehtäväksi vasta kyseisen tutustumisen jälkeen. Lisänä ovat tietenkin
psykologiset ym tutkimukset ja suositukset.
ERITYISOPETUKSEN
SEUTUKUNNALLINEN KESKUS
Tölön koulu tarjoaa opetukseen liittyviä
palveluja Forssan, Tammelan, Jokioisten, Humppilan, Ypäjän ja Someron alueelle.
Palvelut ovat opetusapua, konsultointia, kriisiapua, ammatillista opastusta,
osallistumista erilaisiin työryhmiin ja muuta erityisopetukseen liittyvää
tomintaa.
OPPILASHUOLTO
Koulupsykologi Anne Lehto Puh.4191
2439.
Terveyden hoitaja Merja Kölli on Tölön koululla tiistaisin,
keskiviikkoisin ja perjantaisin. Vastaanotto ja puhelinaika klo 9-10. Puh.
4191 2278 tai 045 657 6302.
Talsoilan koululla maanantaisin ja
torstaisin, puhelinaika 9-10, Puh. 4141 471.
Oppilashuoltoryhmä kokoontuu
kerran kuukaudessa, tarvittaessa useammin.
Oppilashuoltoryhmään kuuluvat
koulupsykologi Anne Lehto, terveydenhoitaja Merja Kölli, erityisopettaja
Päivi-Helena Kurittu, rehtori Minna Lintonen sekä koulukuraattori
Sari Toukkari ja tarvittaessa muita asiantuntijoita esim. koululääkäri.
ILTAPÄIVÄKERHO
Koulussamme jatkuu maksuton 1-2 luokkien sekä
erityisopetukseen otettujen oppilaiden iltapäiväkerho. Kerho toimii koulun
loppumisesta alkaen klo. 16.00 saakka. Kerhossa tarjotaan maksuton välipala.
Kerhon tarkoituksena on tukea kodin ja koulun kasvatustyötä ja se on
lakisääteisesti ohjattua. Iltapäiväkerhotoiminnan ohjaajana ja koordinaattorina
toimii Aila Sulonen. Häneltä voi tiedustella kerhoon liittyvistä asioista
Puh.050 5056605.
VANHEMPAINYHDISTYS
Vanhempainyhdistyksien tarkoituksena on
yhteistyössä koulun kanssa tukea oppilaiden kasvua, suotuisaa kehitystä ja
oppimista. Vanhempainyhdistykset toimivat linkkinä kodin ja koulun välillä.
Toimintatapoina ovat olleet mm. varainkeruu, retket, myyjäiset, erilaiset
teemapäivät ja keskustelu- sekä kokoustilaisuudet.
Uusia henkilöitä ja ideoita kaivataan
toimintaan!
Opettaja Aija Ojansuu, puh. 4141 475, vastaa
kysymyksiin.